Kannanotot
Selkeät odotukset ja parempi tuki vahvistavat kotoutumista Vantaalla
19.02.2026
Vantaan Keskusta nostaa esiin maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyviä teemoja, jotka ovat erityisen ajankohtaisia pääkaupunkiseudulla. Keskusteluissa on noussut esiin tarve kehittää kotoutumista entistä vaikuttavammaksi, tavoitteellisemmaksi ja arkea tukevaksi kokonaisuudeksi, joka hyödyttää sekä tulijoita että koko yhteiskuntaa.
Keskeisenä painopisteenä pidämme suomen kielen oppimista. Riittävä kielitaito on edellytys työllistymiselle, osallisuudelle ja itsenäiselle asioinnille. Pitkällä aikavälillä vahva kieliosaaminen vähentää myös tulkkauspalveluiden tarvetta ja niihin liittyviä kustannuksia. Kielenoppimisen tueksi on tärkeää parantaa opetuksen saavutettavuutta, joustavuutta ja resurssien riittävyyttä, esimerkiksi mahdollistamalla opiskelu työn ohessa tai ilta-aikoina.
On tärkeää korostaa, että suomen kielen oppiminen ei koske vain tukien varassa olevia, vaan myös työssäkäyviä maahanmuuttajia. Työssäkäynti ei yksin takaa riittävää kielitaitoa, eikä kielen oppimisen vastuu voi jakautua epätasaisesti. Yhteiskunnan näkökulmasta on perusteltua, että kaikilla Suomessa pysyvästi asuvilla on velvollisuus kehittää kielitaitoaan asemasta riippumatta.
Kielenoppimisen rinnalla kotoutumisen tukitoimien tulee sisältää perehtymistä suomalaiseen yhteiskuntaan, sen toimintatapoihin ja tapakulttuuriin. Tämä tarkoittaa ymmärrystä suomalaisista arvoista, kuten tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta, lain noudattamisesta, täsmällisyydestä, työnteon merkityksestä sekä viranomaistoiminnan avoimuudesta ja luottamukseen perustuvasta toimintatavasta.
Käytännössä kulttuurinen kotoutuminen voi sisältää tutustumista työelämän pelisääntöihin, koulutusjärjestelmään, varhaiskasvatuksen ja koulun rooliin, sukupuolten väliseen tasa-arvoon, sananvapauteen sekä yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksiin. Lisäksi ohjaaminen paikalliseen toimintaan, harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja järjestötoimintaan vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tukee luonnollista kielen oppimista arjen vuorovaikutuksessa.
Tässä yhteydessä on perusteltua pohtia selkeiden velvoitteiden ja odotusten kytkemistä kielen oppimiseen ja kotoutumista edistäviin palveluihin. Ajatuksena on, että yhteiskunnan tarjoamat koulutus-, tuki- ja palvelumuodot edellyttävät vastavuoroisesti aktiivista osallistumista suomen kielen opiskeluun ja kotoutumista edistävään toimintaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi säännöllistä osallistumista kielikoulutukseen, henkilökohtaisten oppimistavoitteiden asettamista ja seurantaa sekä todellista edistymistä kieli- ja yhteiskuntataidoissa.
Selkeät velvoitteet ja odotukset eivät tarkoita rangaistuksia tai tuen heikentämistä, vaan johdonmukaista rakennetta, jossa oikeudet ja velvollisuudet kulkevat rinnakkain. Samalla välitetään vahva viesti siitä, että kielen oppiminen ja suomalaisten käytäntöjen omaksuminen ovat keskeinen osa kotoutumista ja että niihin panostaminen hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa kokonaisuutena.
Vantaalla voisi olla mahdollisuus toimia pilottikaupunkina, jossa kotoutumisen palvelut ovat aidosti saavutettavia, joustavia ja arkeen kiinnittyviä. Tulijoille tulee olla selkeää, mitä heiltä odotetaan ja millaista tukea on tarjolla. Konkreettisena keinona kotoutumisen vahvistamiseksi voitaisiin kehittää esimerkiksi mentorointi- tai kummitoimintaa, joka tukee kielen oppimista ja kotoutumista arjen kontaktien ja vuorovaikutuksen kautta.
Keskusta Vantaan kunnallisjärjestön hallitus hyväksyi kannanoton kokouksessaan 18.2.2026.
Lisätietoa
Jussi Vähäkangas, Keskusta Vantaan kunnallisjärjestön puheenjohtaja
puh. 050 663 20
jvvahakangas@gmail.com

